Kulttuuriekosysteemi – mikä motivoi tekemään yhdessä (Klaus Martin)

#PorvooX-Blog-Logo

Klaus Martin, TeM, Magnusborgin taiteilijayhdistys/studiot pj, PorvooX koord.

 

Kulttuuriekosysteemi – Mikä motivoi tekemään yhdessä?

Olemme kaikki osa maailmankaikkeutta ja sen luontoa. Ihmisen toimi täällä pallon päällä on avaruudesta katsottuna suuri systeemi ja helikopterista katsottuna Porvoo voisi olla vaikka kulttuuria kuhiseva kokonaistaideteos tai kulttuurikeko.

”Ekosysteemi tarkoittaa luonnoltaan verraten yhtenäisen alueen eliöiden ja elottomien ympäristötekijöiden muodostamaa toiminnallista kokonaisuutta.” (wiki)

Tämän kulttuurillinen analogia olisi seuraava:

Kulttuuriekosysteemi tarkoittaa elävän kulttuurikaupungin populaation ja ympäristötekijöiden muodostamaa toiminnallista kokonaisuutta

– Toimivan ekosysteemimme edellytys on luonnollisesti dialogi ja yhdessä tekeminen, jonka motivaattori ja hedelmä on taide ja kulttuuri.

 

Mikä motivoi tekemään taidetta?

– Ensimmäisenä tulee mieleen: Pakko – mikä ihana tekosyy..

Viimeaikaisissa kulttuuripoliittisissa keskusteluissa on jopa haastettu, että mikä pakko taidetta on edes tehdä? Porvoolainen tuottaja ja muusikko, Pekka Suominen kuvaili asian jokseenkin näin: ”Ihmisellä on pakonomainen tarve ilmaista itseään, mistä johtuu, että taide on ajan reflektiota eli taide on pakko.”

– Jos taide ei olisi pakko, olisi se kuin nuppu, joka ei koskaan viitsisi puhjeta kukkaan, jota yksikään eliölaji ei huomaisi ja mitään uutta ei syntyisi. Ja taidehan heijastelee kulttuuriamme, joka on ilma jota hengitämme; mesi jota juomme ja ympäristö jossa elämme.

”Kerrotaan, että kun toisen maailmansodan aikaan tarvittiin säästöjä, pohti Winston Churchill kenraalinsa kanssa mahdollisia leikkauskohteita. Kenraali ehdotti, että leikattaisiin kulttuurista. Churchill vastasi: ”Ei leikata. Juuri senhän takia me taistelemme.” – Ja niinhän mekin jatkuvasti taistelemme yhdessä elävän kulttuurin puolesta!

 

Mikä sitten motivoi tekemään yhdessä?

 Ensimmäisenä kohta voisi tässäkin olla: Pakko.

– Mutta tosissaan, kulttuurityön kapenevat arvostus ja määrärahat motivoivat voimien yhdistämiseen. Kuulostaa hieman paatuneen poliitikon puheelta, mutta päällekkäisyyksiä kannattaisi karsia ts. yhteistyötä lisätä ihan ruohonjuuritasollakin liittyen nyt vaikkapa tapahtumien markkinointiin, teknisiin tai tuotannollisiin toteutuksiin, tiloihin, asiantuntija-apuun jne. Myös kulttuuritilaisuuksien lisäarvoa ajatellen, kaikenlainen eri taiteenalojen fuusioiden synnyttämä yhteistyö ja avunanto nostaa tapahtumien kiinnostavuutta ja antaa niille lisäarvoa ja uusia sisältöjä, sekä samalla mainostaa ja kenties opettaa kulttuurinkuluttajalle ennestään vierasta taidemuotoa.

Aito kulttuuriekosysteemi motivoi yhdessä tekemiseen, koska sen interaktiivisessa maailmassa jokaista ihmistä saa halutessaan kutsua taiteilijaksi: Jokainen on taiteilija, kunhan sen vain itse huomaa ellei jopa huomauteta! Se miten tuo ”kädenjälki” kulloinkin raamitetaan taiteeksi vaihtelee. Esimerkiksi sepän kädenjälki heijastaa alan kulttuuria ja tekijänsä taidetta. Kun valokuvaaja rajaa siitä kuvan, syntyy teoksesta uusi tulkinta, jopa uusi teos, joka puolestaan saattaa antaa katsojalle joko esteettisen tai pragmaattisen kokemuksen. Tämä puolestaan voi johtaa alkuperäisen teoksen luo tai aloittaa uuden suunnan. Se on kuin auttajabakteeri, joka leviää tervehdittäessä, muuntuu tarvittaessa matkalla ja lopulta kaikki hyötyvät syntyneestä kannasta: yhdessä tekemisen kulttuurista.

Jokaisella ekosysteemin elämäntaiteilijalla on oikeus ellei jopa velvollisuus ottaa kantaa ja jättää vaikka kuinkin pieni perintö tuleville polville:

”Jokainen joka jättää jälkeensä yhdenkin kauniin runonsäkeen, jättää taivaan ja maan rikkaammaksi.” (Fernando Pessoa)

– Mutta taiteilija tarvitsee ihmisiä ympärilleen tukijoiksi, organisaattoreiksi, taiteen kuluttajiksi, kommentaattoreiksi tai vain kannustukseksi. Samoin taiteen nautiskelija tarvitsee taiteilijaa maailmanmenon peiliksi, estetiikankaipuun tyydyttäjäksi ja selittämättömän kuvaajaksi. Tämä innostus taiteesta ja kulttuurista saattaa hyvinkin innostaa tekemiseen ja oman elämän kuvaajan löytymiseen, mikä tuottaa iloa sekä itselle että toisille. Ja silloin on kulttuuriekosysteemin sisällä tapahtunut muunnos ja evoluutio, joka vaikuttaa aina molekyylitasolle saakka.

..

Kysyin muutamalta porvoolaiselta elämäntaiteilijalta alaotsikon mukaisen kysymyksen: mikä motivoi tekemään yhdessä. Tässä joogaohjaaja ja restauroija Emma Silventoisen vastaus:

”Miettimättä tuli mieleen, että meitä täällä motivoi tehdä yhdessä salakerhon päämajaa lasten kanssa; että monta muurahaista saa enemmän aikaan ja osallistuminen tuo tunteen osana olemisesta, aikaansaamisesta ja joukkovoiman hurmiosta. Yhdessä kolme lasta tyhjensi koko varaston vain muutamassa tunnissa. Yhteiset päämäärät ja tavoitteet motivoivat yhdistämään voimavarat. Monessa päässä on enemmän ideoita, ratkaisuja ja näkökulmia. Joukossa voi saada tukea omille ideoilleen ja niiden toteutukselle tai sitten huomataankin, että tämä homma ei toimikaan. Ehkä eniten motivoi tavoitteet, mutta myös matka muiden kanssa sinne kulkien. Sosiaalisuus ja ajatusten vaihto; tunne johonkin kuulumisesta.”

– Tästä perheen kokoisesta ekosysteemistä tuli taas mieleen, että lapsilla on se luontainen into tehdä yhdessä ja siitä pitää aina muistaa ottaa mallia.

Tanssija, koreografi Panu Varstala puolestaan kuvailee motivaatiotaan tehdä yhdessä seuraavasti: ”Koitan etsiytyä sellaisiin ympäristöihin, joissa minun on hyvä olla ja samalla teen asioita sen eteen, että muillakin olisi hyvä olla. ”

– Mielestäni tuo on hyvin viisaasti sanottu: jos kaikki ajattelisivat noin kauniisti, eikö siitä seuraisi vain sellaisia ympäristöjä, joissa on hyvä olla?

 

Kulttuuriekosysteemi tuottaa myös toiminnallisia luonnollisia ryhmiä. (kuten vaikkapa paikallinen kulttuurikollokvio PorvooX.)

Demos Helsinki -julkaisusta Ryhmien voima: eli kuinka yhteisöt luovat kysyntää kestävälle liiketoiminnalle, olen napannut neljä sitaattia, jotka mielestäni kuvaisivat hyvin myös kulttuuriekosysteemimme synnyttämien saarekkeiden eli ryhmien olemusta.

1) ”Vapaan ryhmän rakenne ja toiminnan epämuodollisuus huolehtii siitä, ettei hallinnoitavaa juurikaan kasva.”

– Kommenttina tähän, että yhteinen motivaatio ja aito tunnelma ohjaa monta asiaa itsestään, missä turha byrokraattisuus muuttuu lähinnä humoristiseksi.

2) ”Merkityksellinen ryhmä kertoo ihmisestä jotain hänelle itselleen”

– Mehän katselemme, ymmärrämme ja heijastelemme toisiamme ja niin opimme.

3) ”Oikeassa ja yksilölle merkityksellisessä sosiaalisessa kontekstissa voidaan saavuttaa muutoksia totutuissa toimintatavoissa jopa nopeallakin aikavälillä. ”

– Tätä voisi kuvailla positiiviseksi koukuttamiseksi kulttuurin ymmärtämiseen, nauttimiseen sekä tuottamiseen.

4) “Hanke ei ole yhteinen siten, että kaikki uskovat samaan asiaan tai ovat samaa mieltä kaikesta, vaan siinä että siitä neuvotellaan yhdessä (Etienne Wenger )”

– Ryhmät eivät estä yksilöllisyyttämme vaan keskustelu yhteisistä tavoitteista on ryhmää vahvistava voima. Siinä avain on tuo aito ja avoin dialogi, joka näinä poliittisen kahtia jakautuneisuuden aikoina on aivan erityisen tärkeää.

 

Kulttuuriekosysteemi on bändi:

 Todellista yhdessä tekemistä voisi kutsua bändi-filosofiaksi, koska bändi on aina intoon ja vapaaehtoisuuteen perustuva ryhmä, jossa tavoitellaan kuumeisesti yhteistä synergiaa ja klangia. – Bändi on yhdessä tekemisen brändi! Se edustaa vapaata ja luovaa yhteisöllisyyttä. Ja bändi on myös oiva vertauskuva kulttuuriekosysteemillemme, koska se sisältää kaikki yhdistelmät ja kokoluokat: megaorkat sekstettien ja triojen kautta sooloiluihin, missä kaikki ovat toisistaan riippuvaisia ja samalla vastuussa, koska kaikilla on yhteinen maali. – Ja vanha hokema, mutta tosi: Bändi on enemmän kuin osiensa summa – aina! Muutenhan se ei olisi bändi.

Hyvässä bändissä saa myös tehdä virheitä. Yhteisön luottamus kestää sen ja ovatpa virheet usein jopa uuden edellytys, kuten Miles Davis on sanout: ”Do not fear mistakes. There are none”. Milesin ajattelussa musiikillisen virheen tai paremminkin sattuman toiston myötä saattaa syntyä täysin uusi juttu: se meidän juttu. Luonnon ekosysteemeissäkin tapahtuu ”virheitä” eli variaatioita, jotka synnyttävät uutta ja johtavat moninaisuuteen. – Porvoon kulttuuriekosysteemiä voisikin visioida kaikkien sektorien ja taiteiden väliseksi fuusiobändiksi, jossa klangina on: kuin oltaisiin tekemässä samaa biisiä!

Yhdessä tekeminen on siis yhteistyötä ja avunantoa ja kulttuuriutilitarismi olisi toimea yli yksityisen onnellisuuden kohti kaikkien niiden onnellisuutta, joita toiminta koskee. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yksittäinen henkilö jäisi jotenkin onnesta paitsi. Mikä siis on sellainen onnellisuutta lisäävä hyvä teko? Eräs profeetta Mohammed kuvaili aikoinaan asian näin: ”Hyvä teko on sellainen, joka loihtii ilon hymyilyn toisen kasvoille.” – Juuri tuo toisen ihmisen hymy, silmiä avaava oivallus tai kyyneleen tuova elämys on se suurin palkinto. Tuo onni palaa lähettäjälleen aina ja vieläpä jalostuneempana. Elävä kulttuuriekosysteemi on koko kaupungin kokoinen hymy, joka on elävää energiaa eli sitä mitä olemme, tiedämme, taidamme; missä ihminen on elävä ihmistä varten – monikulttuurisesti ja monikielisesti!

 

Kulttuuriekosysteemi tuottaa kulttuurikonsepteja

Oivana esimerkkinä uudesta kulttuurikonseptista oli Panu Varstalan synnyttämä Kokonniemi kuntoon –projekti, joka yhdisti hienosti kulttuuri- ja liikuntatoimen sekä kokosi kaupunkilaisille mieluisan hankkeen ympärille kaikkien sektorien ja alojen taitajia ja tukijoita. Vastavuoroisesti projekti pusersi ulos kulttuurisisältöjä ja elämyksiä aivan kuten kasvisto tuottaa meille elintärkeää happea, jos vain pidämme siitä huolta.

Tällaisen yhteishyvän projektin ominaisuutena voisi olla kaksisuuntaisuus eli tukimallit myös vastakkaiseen suuntaan emohankkeesta alkuun päin. Se voisi olla tukitapahtumien auttamista ihan käytännössä tarjoamalla esim. fasiliteetteja, laitteistoa tai hiukan tuotannollista tukea ja asiantuntijuutta eli voitaisiin konseptoida yleinen tukipaketti tukijoille. Siinä kaikki voittavat, kun yhteinen kattohanke saa kerättyä lisärahoitusta, mikä toisaalta generoi lisää kulttuuritapahtumia kaupunkiin. Yhteisöllisyys kasvaa ja kulttuuriekosysteemimme voi hyvin.

Toisena esimerkkinä voisi olla vaikkapa Taidetehtaan ympäristön osallistava matalan kynnyksen kulttuuritoiminta, joka yhdistettynä kulttuuritilaisuuksiin, näyttelyihin ja konsertteihin on myös juuri sellaista kulttuuriekologista toimintaa ja konseptointia, jossa otollisissa olosuhteissa tekeminen johtaa taiteeseen ja taide tekemiseen hyvinkin helposti. Se on torikulttuuria, jonka soisi leviävän muillekin toreille ja turuille pottumyynnin oheen vaikka joka ikinen päivä. Siinä lätkäistään monta kärpästä yhdellä iskulla, se on happening muun taiteen ja tekemisen äärellä ja niiden kanssa interaktiossa. Se on kuin linnunpönttö puussa: ensin se nikkaroidaan, sitten haetaan sille sopiva paikka ja lopulta odotellaan, että sen laulava asukas saapuu ja asetutaan kuuntelemaan. – Ehkä teen toisenkin, miettii linnunpöntönrakentaja vai pitäisiköhän alkaa laulaa?

 

Kulttuuriekosysteemin yhdessä tekeminen synnyttää tarinoita

FT, Pekka Uotilan julkaisussa Kulttuuri Kyydittää, kulttuuriekosysteemi ja matkailu, hän puhuu tarinoista:

”Kulttuuriekosysteemi sisältää lukuisia narratiiveja joiden avulla kokemukset järjestetään ajassa eteneviksi tapahtumiksi. Ekosysteemin ajallinen ulottuvuus tehdään kommunikoitavaksi ja ymmärrettäväksi tarinoiden avulla. Kokemuksena ja kertomusten näkökulmasta kulttuuriekosysteemi on monien narratiivien eepos.”

– Ja tuon eepoksen kirjoitettuaan, muurahaiskekomme laumaäly on taas kasvanut uusiin mittoihin ja jokainen yksittäinen kulkija liikkuu kokemusta rikkaampana. – Ja mitä kulttuuri on, mitä taide on: se on juuri tarinoita ja elämyksiä. Kulttuuriekosysteemi tuottaa kertomuksia, joita ihmiset synnyttävät yhdessä.

Vielä toinen sitaatti Pekka Uotilalta: ”Narratiivisuutta käytetään myös tulevaisuuden kuvauksissa. Suunnittelu ja pitkän aikavälin visioiden työstäminen perustuu kuviteltuihin tekoihin tulevaisuudessa. Esimerkiksi muotoilussa käytetyssä visioivassa tuotekonseptoinnissa skenaarioilla tarkoitetaan vaihtoehtoisia kertomuksia mahdollisista tulevaisuuden maailmoista.”

– Yhdessä me siis haaveilemme ja rakennamme tulevaisuuden visiota, kertomusta Porvoosta, onnellisuuden kulttuuripääkaupungistamme, missä asiat tapahtuisivat lopulta luonnollisesti kuten kunnon ekosysteemissä kuuluukin!

 

Päätän yhteisen kulttuuriekosysteemimme ruodinnan huomautukseen sen yksitäiselle ihmiselle eli happeningtähti, rocklaulaja/säveltäjä ja näyttelijä Nicon ajatelmaan:

”Ajatuksesi ja kuvittelukykysi voivat olla sinulle siunaukseksi tai onnettomuudeksi. Liitä niihin toivo ja luottamus hyvään. Silloin ne auttavat sinua elämään.”

 

(Stilisoitu K.Martin:n alustuksesta Taidetehtaan säätiön järjestämässä Kulttuurifoorumi 3:ssa 9.6.2015.)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *